Olympiastadion on Suomen suurin stadion

Helsingin olympiastadion sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Hieno funkkisrakennus suunniteltiin alunperin vuoden 1940 olympialaisia varten, mutta toisen maailmansodan vuoksi Helsingistä tuli kisanäyttämö vasta vuonna 1952.

Stadionin suunnittelu alkoi jo 1920-luvulla. Joulukuussa vuonna 1927 Helsingin kaupunki ja eräät liikuntajärjestöt perustivat yhdessä Stadion-säätiön, jonka tarkoituksena oli saada kaupunkiin kesäolympialaisten pääareenana toimiva kansainvälisen tason mukainen urheilustadion.

Urheilustadionin suunnittelemiseksi järjestettiin arkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi nousi Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin tyylipuhdasta funktionalismia edustava suunnitelma.

Suunnitelmista päästiin rakennustöihin vuonna 1934, ja stadion vihittiin käyttöön neljä vuotta myöhemmin. Heti kesällä 1938 stadionilla tehtiin urheiluhistoriaa, kun Taisto Mäki juoksi 10 kilometrin maailmanennätyksen alittamalla 30 minuutin haamurajan!

Vuoden 1940 olympialaiset jäivät siis väliin. Samana vuonna stadionilla kuitenkin järjestetiin kaatuneiden muistokilpailu sekä yleisurheilun maaottelu Suomen, Ruotsin ja Saksan kesken. Vuonna 1941 stadionia käytettiin ensi kertaa talviurheiluun, kun Suomen ja Ruotsin jääpallojoukkueet kohtasivat toisensa maaottelussa.

Myös Suomen Urheilumuseo on peräisin näiltä sotavuosilta. Se avattiin jo vuonna 1943, ja se toimii edelleen Olympiastadionin siipirakennuksessa samoissa tiloissa urheilukirjaston ja urheiluarkiston kanssa. Urheilumuseon kokoelmissa on lähes 30 000 esinettä ja 2 000 julistetta, jotka esittelevät ja dokumentoivat suomalaisen urheilun vuosikymmeniä.

Urheilumuseon perusta luotiin jo 1920-luvulla. Tuolloin Valtion Urheilulautakunnassa esitettiin Urheilumuseon perustamista, ja hanke museon rakentamiseksi käynnistettiin vuonna 1925. Saman vuosikymmenen lopulla lautakunta järjesti leikkivälinekeräyksen ja vuonna 1930-31 suksikeräyksen. Keräysten anti muodosti museon esinekokoelmien perustan.

Urheilun historiasta kiinnostuneet löytävät paljon kiinnostavaa luettavaa museon yhteydessä toimivasta urheilukirjastosta. Muutaman viime vuoden aikana urheilukirjasto on myös digitoinut urheiluhistorian kannalta arvokasta kotimaista aineistoa (kirjoja ja lehtiä). Digitoidut aineistot ovat luettavissa kirjaston verkkosivuilla.

Helsinki on kaunis merikaupunki

Helsinki on kaunis merikaupunki. Varsinkin helteisenä kesäpäivänä puoli kaupunkia näyttää löytävän merelliset rannat ja saaret, reittiveneet ja virkistävän merituulen. Eikä ihme: merellinen Helsinki edustaa monelle sitä kauneinta osaa kotikaupungista ja koko Suomesta!

Itse pidän merestä ja saarista myös kauniina talvipäivänä. Tyynenä ja aurinkoisena talvipäivänä esimerkiksi Korkeasaari ja Suomenlinna näyttävät parhaimman puolensa, eivätkä saaret ole täynnä muita turisteja tai kotikaupunkiinsa tutustuvia helsinkiläisiä.

Esimerkiksi helmi- tai maaliskuun aurinkoinen sunnuntaipäivä on loistava hetki käydä tutustumassa Korkeasaareen. Kesäsesongin ulkopuolella eläimetkin ovat virkeämpiä -- olenpa jopa kuullut leijonankin karjahtelevan ulkosalla keskellä pakkaspäivää!

Keskitalven kovilla pakkasilla reippaimmat voivat jopa kävellä Suomenlinnaan. Talvipakkasillahan saariryhmään toisinaan avataan jopa jäätie, jota pitkin voi ajaa autolla mantereelta saarille.

Kolmas kätevästi tavoitettava saari on Seurasaari, jonne pääsee kätevästi siltaa pitkin. Seurasaareen on siirretty vanhoja talonpoikaisrakennuksia eri puolilta saarta. Itse pidän rakennusten sijaan erityisesti saarella runsaslukuisena majailevista oravista. Varaudu siihen, että oravat seurailevat sinua lähietäisyydeltä!

Kannattaa siis varautua maapähkinäpussilla, niin saaren hännäkäs väestö iloitsee vierailustasi vähintään yhtä paljon kuin sinäkin!

Jos taas vietät Helsingissä kaupunkilomaa kesällä, on sinulle tarjolla runsaasti muitakin vaihtoehtoja. Kesällä voit esimerkiksi lähteä Kauppatorilta tutustumaan merelliseen Helsinkiin pienillä, muutaman tunnin mittaisilla veneretkillä.

Itse olen vienyt ulkomaalaisia turisteja myös pidemmälle laivamatkalle Helsingistä Porvoseen. Varsinkin Keski-Euroopasta kotoisin oleville Suomenlahden saaristo on aivan yhtä eksoottinen kokemus kuin Alpit ovat suomalaiselle Sveitsissä tai Itävallassa. Useimmille varmasti riittää laivamatka yhteen suuntaan, paluumatka sujuukin sitten mukavasti vaikkapa bussilla.

Saaristotunnelmasta voit saada aavistuksen myös Helsingin eräiden pursiseurojen ravintoloissa, jotka sijaitsevat saarissa. Itse en ole käynyt niissä syömässä, mutta olen kuullut niistä aivan myönteisiä kommentteja.

Tietysti Helsingistä pääsee myös pidemmälle. Laivamatka vaikkapa Saksaan on nimittäin mainio tapa aloittaa pidempi loma!

Temppeliaukion kirkko Etu-Töölössä

Helsingin ydinkeskustan tuntumassa Etu-Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko on yksi Helsingin kuuluisimpia nähtävyyksiä. Kallioon louhittu kirkko valmistui vuonna 1969.

Kirkon rakentaminen oli pitkällinen prosessi, sillä tontti varattiin kirkkokäyttöön jo alueen ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1906.

Tuolloin aukio nimettiin Temppeliaukioksi ja sitä kiertävä katu Temppelikaduksi. Varsinaisiin rakennustöihin ei kuitenkaan päästy vielä vuosikymmeniin.

1930-luvulla järjestettiin kaksi arkkitehtikilpailua, joissa haettiin suunnitelmaa kirkoksi. Kumpikaan ei kuitenkaan johtanut ensimmäisen palkinnon jakamiseen tai suunitelman toteuttamiseen.

Vasta vuonna 1960-61 järjestetyssä suunnittelukilpailussa löytyi todellinen voittaja: palkintolautakunta antoi yksimielisesti ensimmäisen palkinnon Timo ja Tuomo Suomalaisen ehdotukselle Kivikirkko.

Veljesten suunnitelma olikin ainutlaatuinen: se säilytti kallion louhimalla kirkon tilat kallioon.

1960-luvun kuohuvassa kulttuuri-ilmapiirissä kirkko herätti voimakasta keskustelua. Lehdistö kirjoitti piruntorjuntabunkkerista, miljoonakirkosta ja jätti-investoinnista.

Keskustelun ja säästösuunnitelmien vuoksi kirkkosuunnitelmaa jouduttiin jonkun verran muokkaaamaan. Merkittävin muutoksista oli oikeastaan palaaminen Suomalaisten alkuperäiseen, mutta esittämättömään ajatukseen: kirkkosalin seinät jätetään paljaaksi kallioksi betoniseinien sijana.

Tästä ajatuksestaan arkkitehdit olivat luopuneet suunnitteluvaiheessa, koska he eipäilivät ajatuksen olevan liian rohkea tuomaristolle. Se kuitenkin osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi paitsi visuaalisessa, myös akustisessa mielessä. Sen vuoksi kaikki asiantuntijat hyväksyivät ajatuksen!

Rakennustöihin päästiin talvella 1968. Vielä tuolloin kirkosta kiisteltiin voimakkaasti -- näiltä ajoilta ovat peräisin Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen eräiden jäsenten maalaamat Biafra -graffitit.

Temppeliaukion kirkko vihittiin käyttöön syyskuussa 1969 Taivallahden kirkkona. Vuonna 1971 sen viralliseksi nimeksi otettiin kuitenkin Temppeliaukion kirkko.

Uspenskin katedraali on Länsi-Euroopan suurin ortodoksikirkko

Uspenskin katedraali on ortodoksien Helsingin hiippakunnan pääkirkko, joka sijaitsee Katajanokalla. Katedraali on suosittu nähtävyys, jossa vierailee joka vuosi puoli miljoonaa turistia.

Katedraalin suunnitteli kuuluisa venäläinen kirkkoarkkitehti Aleksei Gornostajev, joka otti runsaita vaikutteita Moskovan lähellä Kolomenskojessa sijaitsevasta 1500-luvun kirkosta. Itse Uspenskin katedraalin rakentaminen alkoi vuonna 1862, ja se otettiin käyttöön lokakuussa 1868. Nykyään kirkko on Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko, mikä tekee siitä eksoottisen vierailukohteen monille turisteille.

Katedraali on pyhitetty Neitsyt Marian eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen muistolle. Sitä vietetään ortodoksisessa kirkossa 15. elokuuta, mikä on myös Uspenskin katedraalin praasniekkapäivä.

Katedraalin alakerrassa on Aleksander Hotovitskille pyhitetty kappeli. Aleksanteri Hotovitski syntyi Ukrainassa, mutta hän toimi Helsingin kirkkoherrana ensimmäisen maailmansodan aikaan, vuosina 1914-1917.

Helsingin jälkeen isä Aleksander toimi kirkollisissa tehtävissä Venäjällä. Stalinin vainojen yhteydessä hänet vangittiin useita kertoja, ja osan vankeusajastaan hän vietti Solovetskin vankileirien saaristossa. Lopulta hänet teloitettiin vuonna 1937. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi isä Aleksanderin pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 1994.

Uspenkin katedraalissa toimitetaan jumalanpalvelukset lauantaisin ja juhlapäivien aattona iltakuudelta sekä sunnuntaisin ja juhlapäivinä aamukymmeneltä.

Helsingin yliopiston museo Arppeanum

Helsingin yliopiston museo ei varmaankaan ole kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Kuitenkin yliopisto on tärkeä osa kaupugnin kulttuuri- ja sivistyshistoriaa, minkä vuoksi aikaisempaa useamman turistin soisi löytävän askeleensa Arppeanumin tiloihin Kruunuhaassa.

Arppeanum esittelee asiakirjoja ja esineitä, jotka kertovat Helsingin yliopiston ja sitä edeltäneen Kuninkaallisen Turun akatemian historiasta vuodesta 1640 alkaen.

Museo esittelee esimerkiksi

• tutkimukseen ja opetukseen liittyviä esineitä
• juhla- ja promootioperinnettä
• muotokuvia
• ylioppilaselämää

Todennäköisesti kiinnostavin osa museon kokoelmista esittelee lääketieteen ja sairaanhoidon historiaa. Tieteeseen perustuvan modernin lääketieteen rinnalle esitellään myös kansanääkintää.

Hammaslääketieteelle omistetussa huoneessa on esillä esimerkiksi hammaslääkäreiden tuoleja ja poria menneiltä ajoilta. Tieteenhistoriallisesti erityisen kiinnostavia ovat radiologian kehitykseen liittyvät prof. Yrjö V. Paateron kehittämät laitteet.

Arppeanum on rakennuksena näkemisen arvoinen

Oikeastan jo museon sijaintirakennus Arppeanum on näkemisen arvopinen nähtävyys. Se valmistui vuonna 1869 kemian laboratorio- ja museorakennukseksi.

Tuolloin C. A. Edelfeltin suunnitteleman rakennuksen yläkerrokseen sijoitettiin historiallis-etnografinen museo, yliopiston msiikkisali, veistoskokoelma ja piirrustussali. Kolmannessa kerroksessa sijaitsi mineraalikabinetti ja kemian professorin virka-asunto.

Toiseen kerrokseen majoittuivat kemian laboratorio ja luentosali. Pohjakerrokseen sijoitettiin laboratoriotilojen ja jääkellarin lisäksi vahtimestarien asuntoja.

Puolitoista vuosisataa sitten taloa pidettiin liian suureellisena tarkoitukseensa. Sen rakentamiseen uhrattiinkin enemmän varoja kuin samoihin aikoihin valmistuneen ortodoksisen Uspenskin katedraalin rakentamiseen!

Arppeanum on merkittävä myös museohistoriallisesti, sillä se on vanhin käytössä oleva alkuaankin osaksi museokäyttöön tarkoitettu rakennus. Alkuperäisistä kokoelmista muistuttavat edelleen mineraalikabinetin kokoelmat -- kansatieteelliset kokoelmat siirrettiin Kansallismuseoon jo sata vuotta sitten (1912).

Suomenlinnan kahdeksan saarta viehättävät

Suomenlinnan rakentaminen aloitettiin 1700-luvun puolivälissä suojaamaan Ruotsin kuningaskuntaa ulkoiselta uhalta. Nykyään Suomenlinna on Helsingin ja koko maan suosituimpia nähtävyyksiä, UNESCOn maailmanperintökohde ja yli 800 asukkaan kaupunginosa.

Suomenlinna on kuulunut kolmelle valtiolle

Kahdeksalle saarelle rakennettu linnoitus on ehtinyt historiansa aikana kuulua kolmelle valtiolle: Ruotsille, Venäjälle ja Suomelle. Suuri osa saaren rakennuskannasta on peräisin 1700-luvun lopulta, Ruotsin ajalta.


Venäjän aikana 1800-luvulta vuoteen 1917 asti Viapori oli vilkas varuskuntakaupunki. Itsenäistymisen jälkeen Suomenlinnassa on toiminut rannikkotykistörykmentti, sukellusvenetukikohta ja Valmetin telakka.


Sotilastukikohta siirtyi vuonna 1973 siviilihallinnon alaisuuteen lukuunottamatta Pikku Mustasaarta. Siellä toimii Merisotakoulu. Merisotakoulun lisäksi saarella toimivat tulli ja Suomenlinnan vankila. Viimeksimainitun asukkaat huolehtivat pitkälti Suomenlinnan muurien ja vallitusten korjaustöistä.

Venäjälle vuonna 1808

Vaikka Viapori rakennettiin suojaamaan valtakuntaa lähinnä Venäkän uhkaa vastan, ei se kyennyt suoaamaan Suomea vuoden 1808-1809 sodassa. Tuolloin Viapori oli ensimmäistä kertaa sotatapahtumien keskipisteessä.


Linnan komendatti C. O. Cronstedt oli jo etukäteen huolissaan linnakkeen puolustuskyvystä. Hän lähestyi kuningasta jo ennen piiritystä todeten, että linnake on rakennettu kesäsotaa varten -- siksi sen puolustaminen tulisi olemaan vaikeaa. Kaiken liäsksi saaren huoltoon ei juurikaan panostettu.


Kun venäläiset aloittivat saaren piirittämisen, oli Viaportissa yli 7000 henkeä. Näistä noin neljäsosa oli siviilejä -- eikä tykkejäkään ollut tarpeeksi kunnon puolustusta varten. Viaporin pommitukset alkoivat 19. maaliskuuta 1808. Tulitus oli kuitenkin melko vähäistä, eikä saari juuri kokenut vaurioita.


Huhtikuun 1808 alussa keisari Aleksanteri I julisti Suomen kuuluvan pysyvästi Venäjään. Tuolloin Venäjän armeija oli jo vallannut koko Suomen, eikä Viaporin tapahtumilla ollut siten suurta merkitystä maan kohtalon kannalta. Siten myös Viapori antautui ja siirtyi venäläisten haltuun.

Itsenäisyyden vuodet

Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Vielä keväällä 1918 sisällissodan aikana linnake oli venäläisten hallussa, kunnes maaliskuun puolivälissä osa saariryhmästä siirtyi punaisen hallituksen alaisuuteen.


Punaisten kausi ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Huhtikuun alussa saksalaisarmeija nousi maihin Hangossa. Pian valkoinen armeija saapui Helsinkiin -- ja toukokuussa 1918 linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi.


Valkoiset perustivat sodan jälkeen sotavankileirin Suomenlinnaan. Vankeja siellä oli pahimmillaan kuusi tuhatta. Viimeiset punaiset vangit poistuivat saarelta maaliskuussa 1919.


Toisessa maailmansodassa Suomenlinnassa oli IT- ja tykistöjoukkoja. Lisäksi se toimi sukellusveneiden tukikohtana.


Jatkosodan jälkeen Suomenlinnan sotilaskäyttö väheni. Lopulta 1960-luvun puolivälissä puolustusvoimat ilmoittivat luopuvansa saarista, jotka siirtyivätkin vuonna 1972 siviilihallinnon alaisuuteen.