Olympiastadion on Suomen suurin stadion

Helsingin olympiastadion sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Hieno funkkisrakennus suunniteltiin alunperin vuoden 1940 olympialaisia varten, mutta toisen maailmansodan vuoksi Helsingistä tuli kisanäyttämö vasta vuonna 1952.

Stadionin suunnittelu alkoi jo 1920-luvulla. Joulukuussa vuonna 1927 Helsingin kaupunki ja eräät liikuntajärjestöt perustivat yhdessä Stadion-säätiön, jonka tarkoituksena oli saada kaupunkiin kesäolympialaisten pääareenana toimiva kansainvälisen tason mukainen urheilustadion.

Urheilustadionin suunnittelemiseksi järjestettiin arkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi nousi Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin tyylipuhdasta funktionalismia edustava suunnitelma.

Suunnitelmista päästiin rakennustöihin vuonna 1934, ja stadion vihittiin käyttöön neljä vuotta myöhemmin. Heti kesällä 1938 stadionilla tehtiin urheiluhistoriaa, kun Taisto Mäki juoksi 10 kilometrin maailmanennätyksen alittamalla 30 minuutin haamurajan!

Vuoden 1940 olympialaiset jäivät siis väliin. Samana vuonna stadionilla kuitenkin järjestetiin kaatuneiden muistokilpailu sekä yleisurheilun maaottelu Suomen, Ruotsin ja Saksan kesken. Vuonna 1941 stadionia käytettiin ensi kertaa talviurheiluun, kun Suomen ja Ruotsin jääpallojoukkueet kohtasivat toisensa maaottelussa.

Myös Suomen Urheilumuseo on peräisin näiltä sotavuosilta. Se avattiin jo vuonna 1943, ja se toimii edelleen Olympiastadionin siipirakennuksessa samoissa tiloissa urheilukirjaston ja urheiluarkiston kanssa. Urheilumuseon kokoelmissa on lähes 30 000 esinettä ja 2 000 julistetta, jotka esittelevät ja dokumentoivat suomalaisen urheilun vuosikymmeniä.

Urheilumuseon perusta luotiin jo 1920-luvulla. Tuolloin Valtion Urheilulautakunnassa esitettiin Urheilumuseon perustamista, ja hanke museon rakentamiseksi käynnistettiin vuonna 1925. Saman vuosikymmenen lopulla lautakunta järjesti leikkivälinekeräyksen ja vuonna 1930-31 suksikeräyksen. Keräysten anti muodosti museon esinekokoelmien perustan.

Urheilun historiasta kiinnostuneet löytävät paljon kiinnostavaa luettavaa museon yhteydessä toimivasta urheilukirjastosta. Muutaman viime vuoden aikana urheilukirjasto on myös digitoinut urheiluhistorian kannalta arvokasta kotimaista aineistoa (kirjoja ja lehtiä). Digitoidut aineistot ovat luettavissa kirjaston verkkosivuilla.

Helsinki on kaunis merikaupunki

Helsinki on kaunis merikaupunki. Varsinkin helteisenä kesäpäivänä puoli kaupunkia näyttää löytävän merelliset rannat ja saaret, reittiveneet ja virkistävän merituulen. Eikä ihme: merellinen Helsinki edustaa monelle sitä kauneinta osaa kotikaupungista ja koko Suomesta!

Itse pidän merestä ja saarista myös kauniina talvipäivänä. Tyynenä ja aurinkoisena talvipäivänä esimerkiksi Korkeasaari ja Suomenlinna näyttävät parhaimman puolensa, eivätkä saaret ole täynnä muita turisteja tai kotikaupunkiinsa tutustuvia helsinkiläisiä.

Esimerkiksi helmi- tai maaliskuun aurinkoinen sunnuntaipäivä on loistava hetki käydä tutustumassa Korkeasaareen. Kesäsesongin ulkopuolella eläimetkin ovat virkeämpiä -- olenpa jopa kuullut leijonankin karjahtelevan ulkosalla keskellä pakkaspäivää!

Keskitalven kovilla pakkasilla reippaimmat voivat jopa kävellä Suomenlinnaan. Talvipakkasillahan saariryhmään toisinaan avataan jopa jäätie, jota pitkin voi ajaa autolla mantereelta saarille.

Kolmas kätevästi tavoitettava saari on Seurasaari, jonne pääsee kätevästi siltaa pitkin. Seurasaareen on siirretty vanhoja talonpoikaisrakennuksia eri puolilta saarta. Itse pidän rakennusten sijaan erityisesti saarella runsaslukuisena majailevista oravista. Varaudu siihen, että oravat seurailevat sinua lähietäisyydeltä!

Kannattaa siis varautua maapähkinäpussilla, niin saaren hännäkäs väestö iloitsee vierailustasi vähintään yhtä paljon kuin sinäkin!

Jos taas vietät Helsingissä kaupunkilomaa kesällä, on sinulle tarjolla runsaasti muitakin vaihtoehtoja. Kesällä voit esimerkiksi lähteä Kauppatorilta tutustumaan merelliseen Helsinkiin pienillä, muutaman tunnin mittaisilla veneretkillä.

Itse olen vienyt ulkomaalaisia turisteja myös pidemmälle laivamatkalle Helsingistä Porvoseen. Varsinkin Keski-Euroopasta kotoisin oleville Suomenlahden saaristo on aivan yhtä eksoottinen kokemus kuin Alpit ovat suomalaiselle Sveitsissä tai Itävallassa. Useimmille varmasti riittää laivamatka yhteen suuntaan, paluumatka sujuukin sitten mukavasti vaikkapa bussilla.

Saaristotunnelmasta voit saada aavistuksen myös Helsingin eräiden pursiseurojen ravintoloissa, jotka sijaitsevat saarissa. Itse en ole käynyt niissä syömässä, mutta olen kuullut niistä aivan myönteisiä kommentteja.

Tietysti Helsingistä pääsee myös pidemmälle. Laivamatka vaikkapa Saksaan on nimittäin mainio tapa aloittaa pidempi loma!

Temppeliaukion kirkko Etu-Töölössä

Helsingin ydinkeskustan tuntumassa Etu-Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko on yksi Helsingin kuuluisimpia nähtävyyksiä. Kallioon louhittu kirkko valmistui vuonna 1969.

Kirkon rakentaminen oli pitkällinen prosessi, sillä tontti varattiin kirkkokäyttöön jo alueen ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1906.

Tuolloin aukio nimettiin Temppeliaukioksi ja sitä kiertävä katu Temppelikaduksi. Varsinaisiin rakennustöihin ei kuitenkaan päästy vielä vuosikymmeniin.

1930-luvulla järjestettiin kaksi arkkitehtikilpailua, joissa haettiin suunnitelmaa kirkoksi. Kumpikaan ei kuitenkaan johtanut ensimmäisen palkinnon jakamiseen tai suunitelman toteuttamiseen.

Vasta vuonna 1960-61 järjestetyssä suunnittelukilpailussa löytyi todellinen voittaja: palkintolautakunta antoi yksimielisesti ensimmäisen palkinnon Timo ja Tuomo Suomalaisen ehdotukselle Kivikirkko.

Veljesten suunnitelma olikin ainutlaatuinen: se säilytti kallion louhimalla kirkon tilat kallioon.

1960-luvun kuohuvassa kulttuuri-ilmapiirissä kirkko herätti voimakasta keskustelua. Lehdistö kirjoitti piruntorjuntabunkkerista, miljoonakirkosta ja jätti-investoinnista.

Keskustelun ja säästösuunnitelmien vuoksi kirkkosuunnitelmaa jouduttiin jonkun verran muokkaaamaan. Merkittävin muutoksista oli oikeastaan palaaminen Suomalaisten alkuperäiseen, mutta esittämättömään ajatukseen: kirkkosalin seinät jätetään paljaaksi kallioksi betoniseinien sijana.

Tästä ajatuksestaan arkkitehdit olivat luopuneet suunnitteluvaiheessa, koska he eipäilivät ajatuksen olevan liian rohkea tuomaristolle. Se kuitenkin osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi paitsi visuaalisessa, myös akustisessa mielessä. Sen vuoksi kaikki asiantuntijat hyväksyivät ajatuksen!

Rakennustöihin päästiin talvella 1968. Vielä tuolloin kirkosta kiisteltiin voimakkaasti -- näiltä ajoilta ovat peräisin Ylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen eräiden jäsenten maalaamat Biafra -graffitit.

Temppeliaukion kirkko vihittiin käyttöön syyskuussa 1969 Taivallahden kirkkona. Vuonna 1971 sen viralliseksi nimeksi otettiin kuitenkin Temppeliaukion kirkko.